13.11.2013

Villikissan pitkä tie

Marraskuu vuonna 2010 oli Meri-Lapin alueella erityisen kylmä. Lämpötila laski pahimmillaan jopa -30 asteen tienoille. Kuun 13. päivänä saatiin viimein erään keminmaalaisen hajottamon lähellä loukkuun viimeinenkin pikimusta kissanpentu emonsa ja kahden veljensä seuraan, puolentoista vuorokauden odottelun jälkeen. Kissaemo oli todennäköisesti ollut jonkun lemmikki ennen heitteillejättöä, mutta luontoon syntyneet pennut eivät todennäköisesti koskaan aiemmin olleet olleet missään tekemisissä ihmisten kanssa. Eivät ainakaan hyvissä merkeissä.

2.1.2011, ensimmäisellä tapaamiskerralla sijaiskodissa.

Tipu, pentueen ainoa tyttö, oli viimeinen joka tuli loukkuun. Meri-Lapin eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskodissa se oli pennuista pelokkain. Vaikka pentue pääsikin sijaiskodissa lämpimiin sisätiloihin ja sai ruokaa sekä matokuurin, eivät ne vielä päässeet kunnolla rakentamaan luottamusta ihmisiin, sillä sijaiskodissa kissat asuivat erillisessä saunarakennuksessa, eivätkä siis olleet koko aikaa ihmisten seurassa. Myös pakolliset hoitotoimenpiteet piti suorittaa mahdollisimman pian, joten ihmisen kosketukseen totuttelu ei lähtenyt käyntiin ihan sillä mukavimmalla tavalla. Pikkuhiljaa Tipun emo ja veljet alkoivat kuitenkin tottua ihmisiin, ja toinen pojista pääsi uuteen kotiinkin suhteellisen nopeasti. Tipu vain ei tuntunut luottavan ihmisiin tippaakaan, ja sijaiskodissa alettiin jo pelätä, että Tipu ei koskaan oppisi, että ihmiset ovat kissan elämässä ihan hyväkin juttu.

Minä tapasin Tipun ensimmäistä kertaa 2. tammikuuta 2011. Olin jo muutaman kuukauden ajan miettinyt, että ensimmäinen kissani Maisa tarvitsisi leikkikaverin, kun itse olin pitkiä päiviä koulussa. Mutkien kautta kuulin tästä sisukkaasta pesueesta, ja lähdin tapaamaan pieniä isäni ja silloisen poikaystäväni kanssa. Rakastuin Tipuun ensisilmäyksellä, vaikka tuolla ensitapaamisella ei Tipua juuri näkynytkään. Sain eläinsuojeluyhdistyksen väen vakuuttumaan siitä, että olin valmis Tipun kesytyksen tuomiin haasteisiin ja ymmärsin, ettei Tipusta välttämättä koskaan saisi täysin "normaalia" lemmikkikissaa. Oli mahdollista, että Tipuun ei koskaan saisi muodostettua niin luottamuksellista yhteyttä, että edes kuljetusboksiin siirtyminen onnistuisi ilman tappelua.

24.1.2011 Tipu kehräsi ihmiselle ensimmäistä kertaa.

Kävin tapaamassa Tipua vielä pari kertaa, ja reilun viikon kuluttua ensitapaamisesta, 11. tammikuuta, Tipu saapui minun ja Maisan luo Tornioon. Kaksi päivää Tipu vietti täsin eristäytyneenä makuuhuoneen nojatuolin ja sängyn alle. Tipu ei syönyt tai juonut eikä käynyt hiekkalaatikolla. Puhumattakaan siitä, että äkäpussi olisi hyväksynyt mitään kontaktia minulta tai Maisalta. Jo pelkkä vilkaisu riitti sähinään, ja jos erehtyi liian lähelle, sai kynsistä. Toisena yönä heräsin siihen, kun Tipu hyppäsi nojatuolin päälle ja maisteli raksuja. Kolmantena aamuna alkoi jo Maisan seura kiinnostaa, ja välillä uskallettiin haistaa kättäni ilman sähinöitä. Pian juostiin kuitenkin jo karkuun. Myös muualla asunnossa uskalsi jo liikkua, ja tulipahan Tipulla tehtyä ensimmäiset tuhotkin. Meni puremaan kännykän laturista pään poikki, onneksi ei ollut laturi seinässä tuolloin. Neljäntenä aamuna istuin koneella, kun makuuhuoneesta kuului ensin kissojen juoksua, sitten paperin repeämisääni ja pahaenteinen hiljaisuus. Molemmat kissat istuivat nojatuolissa ja tuijottivat hajonnutta Ikean paperilamppua. Neljäs päivä oli edistyksellinen siinäkin mielessä, että Tipu uskalsi koskea minua niin että nameja tarjotessani läpsäisi sormiani pudottaen namin lattialle. Pikkuhiljaa sain hipaista häntää, ja kosketuksen määrää lisättiin vähän kerrallaan. Vietin tuntikausia sängyssä Tipun ja makupalojen kanssa.

6.5.2011, ensimmäinen yhteiskuva

Tipu kehräsi ihmiselle ensimmäistä kertaa 24. tammikuuta. Ennen tuota päivää se oli kehrännyt vain äidilleen. Siitä alkaen edistystä alkoi tapahtua selvemmin. Maaliskuuhun mennessä Tipun sai jo hetkeksi syliinkin ilman vaaraa vammoista ja esimerkiksi kuljetusboksiin siirtyminenkin onnistui pienen jahtaamisen jälkeen. Vieraille Tipu ei silti näyttäytynyt vielä pitkiin aikoihin. Kesti neljä kuukautta saada Tipu syliin niin pitkäksi aikaa, että ehdin ottaa yhteiskuvan. Kesällä 2011 Tipu osoitti ensimmäistä kertaa itse mielenkiintoa vierasta ihmistä kohtaan ja haisteli J:n partaa J:n ollessa asunnossani ensimmäistä kertaa. Silti Tipu piiloutui edelleen vieraiden tullessa yleensä sänkyyn petauspatjan alle, eikä tullut esiin ennen kuin vieraat lähtivät.

Kesä 2011 Oulun keskustassa.

Nykyään Tipu on täysin kesy, vaikkakin hieman varautunut. Vieraillekin neiti uskaltaa näyttäytyä hetken seurailtuaan, ja osa tutummista vieraista saa Tipun syliinkin. Tipu nukkuu usein joko minun ja J:n tyynyjen välissä tai jomman kumman jalkopäässä. Parhaat hengailupaikat ovat mahdollisimman korkealla. Tipu hyppää kevyesti sohvan päältä tuuletusikkunoiden tai ovien päälle. Myös vaatekaapit ovat kivoja piilopaikkoja. Lelut eivät Tipua kiinnosta, vaan parhaimmat kiksit saa minun pompuloista, paperien tai kukkien järsimisestä tai Pepin kanssa riehumisesta. Ja kun Tipu on oikein tyytyväinen, sen myös kuulee. Kehräyksen lisäksi Tipu nimittäin kurnuttaa kovaan ääneen niin, että kaikki varmasti huomaavat, että nyt on muuten kissa löytänyt taas pompulan! Tipu myös tuntee arvonsa, hyväksyy vain tietynmerkkiset ruuat eikä suostu valokuviin kovin helpolla.

12.11.2013, lähes päivälleen kolme vuotta turvassa.

Olen ihan mahdottoman ylpeä pikkudiivastani ♥ Kolme vuotta pelastumisen jälkeen Tipu on kuin aivan eri kissa. Tipu on ollut myös erittäin sopeutuvainen, vaikka alkutaival olikin vaikea. Me ollaan Tipun kanssa muutettu yhteensä neljä kertaa, toivuttu siitä shokista, mikä Maisan menetystä seurasi, saatu uusi pieni kissanpentu Peppi, jonka kanssa Tipu on elänyt nyt pidempään kuin Maisan kanssa, ja totuteltu eloon hyperaktiivisen koiran kanssa. Ja Tipu ei ole moksiskaan. Kunhan Tipulla on hyvää ruokaa, tarpeeksi pompuloita kanniskeltavana ja toinen kissa kaverina, Tipu on tyytyväinen.

9 kommenttia:

  1. Aaw :) Meillä on kaksi löytökissaa ja vaikka ei kumpikaan nuin "paha" tapaus ollut kuin Tipu, niin kyllä on ollut ihan mahtava seurata kuinka nuokin alkaa luottamaan ihmisiin. Oli ihan mahtavaa havahtua yks yö siihen, että se arka ja pelokas kissa nukkuukin ihan kiinni kainalossa ja kehrää tyytyväisenä ♥

    Ja hiuslenksut ja kissat on kyllä äärettömän kumma yhdistelmä :D Leluja on korillinen ja silti vain se kulunut lenksu ja jokin narunpätkä kelpaa leluksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mahtavaa on se, että sitä edistystä tapahtuu vielä näin kolmen vuoden jälkeenkin. Niinkuin vaikka se, että nykyään Tipua saa silitellä mielin määrin masustakin, vaikka ennen se oli ehdottoman kielletty paikka. :)

      Poista
  2. Ihana tarina :) Kamala kun alkoi kutkutella oman kissan ottaminen! Kotikotona on pari kissaa ja nuorempi vie aina mun pompulan, en tiennytkään että se on ihan yleistä kissoilla :D Mikä ihme niissä kiehtoo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, miten mikään ostettu lelu ei tosiaan kiinnosta, ei edes Tipua varten erikseen ostetut pompulat, vaan aina täytyy olla mun käytetty ja venynyt yksilö :D

      Poista
    2. Sehän on sitten toisaalta hyväkin, tuleepahan niille hiustenlaittoon kelpaamattomille pompuloille uus käyttötarkotus :D Ja itse saa hyvän syyn ostaa uusia...

      Poista
    3. Jep, paha vaan, että jos ei ole tarkkana pompuloiden kanssa, ei itselle jää jäljelle yhtään :D

      Poista
  3. Ihana lukea kissajuttuja, kun itse kovasti haaveilen kissoista. :) En tosin kyllä ensimmäiseksi kissaksi ottaisi löytökissaa, kun minulla ei tosiaan ole aiempaa kokemusta kissoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ensimmäiseksi kissaksi en minäkään olisi uskaltanut Tipua ottaa. Mutta esyllä on kyllä usein ihan pieniä pentujakin, joiden ottaminen on ihan yhtä helppoa kuin "normaalienkin" :)

      Poista
  4. Voi, kuinka ihana tarina. Ihan tässä kyynel tirahti silmäkulmaan. Leikkisää elämää pompuloitten, Pepin, koiruuden ja emännän kanssa :)

    VastaaPoista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.