1.8.2013

Mörköjä mielessä

Tänään tajusin, että mun koulun alkuun on enää reilut kaksi viikkoa. Tänään ostin vähän uusia muistiinpanovälineitä, Kånken toimii loistavasti myös koulureppuna. Oon tsekannut jo valmiiksi, mikä bussi vie järkevimmin koululle. Oon ilmoittautunut läsnäolevaksi opiskelijaksi. Kaikki alkaa siis olla valmista ekaa lukuvuotta varten.

Oon kuitenkin viime aikoina huomannut stressaantuvani helposti ihan pienistäkin jutuista. Mietin pitkään, mistä se johtuu, mutta sitten tajusin, että hitto vie, jännitystähän se. Koulumaailma, oli kyse sitten peruskoulusta, lukiosta tai ammattikorkeakoulusta, on mulle edelleen tietyllä tavalla pelottavakin juttu mun taustan takia. Jännitän vieläkin ihan naurettavalla tavalla, jos vaikka joudun juttukeikalle ala-asteelle. Mun omat vuodet ala-asteella meni suurelta osin kiusaamisen varjossa. Yläasteella ja lukiossa uudella paikkakunnalla taas koulussa meni kyllä muuten hyvin, mutta ala-asteen kiusaajat ei ihan täysin jättäneet rauhaan vapaa-ajalla. Ammattikorkeaan lähdin vuonna 2008 hyvällä tavalla jännittyneenä ja positiivisin mielin, mutta heti koulun alkuun sattunut sairastuminen ja siitä seuranneet sairastuminen ja parin viikon sairasloma sotkivat pakkaa, tunsin itseni ulkopuoliseksi, menin jollain lailla henkisesti lukkoon. Ensimmäisen lukuvuoden aikana uskalsin tavata koulukavereita varsinaisen kouluajan ulkopuolella vain kerran, ja silloinkin koulutehtävän merkeissä kevättalvella. Ensimmäisen lukuvuoden aikana aloitin onneksi myös terapian, josta olikin paljon apua, ja seuraavien lukuvuosien aikana uskalsin jo olla paljon enemmän tekemisissä muiden kanssa, olin mukana jopa tuutoritoiminnassa.

Kuva täältä.

Vaikka jännitänkin siis luonnollisesti aika paljon, oon kuitenkin myös todennut sen, että suurelta osin se jännitys on myös turhaa. Kyllä mä tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Mulla ei myöskään ole paineita sen suhteen, ettenkö saisi kavereita sen verran, että lounaalla on seuraa ja ryhmätyöt sujuu ongelmitta. Tärkeimmät ystävät mulla on joka tapauksessa jo olemassa koulun ulkopuolelta. Toisaalta mulla on paremmat valmiudet olla sosiaalinen ja esimerkiksi osallistua illanviettoihin, kun en enää ole niin epävarma itsestäni. Koulun alku ei myöskään ole enää samanlainen elämänmuutos kuin Tornioon muuttaessani. Enkä usko niin huonoon tuuriin, että uusi sairaalareissu osuisi juuri koulun alkuun sotkemaan taas kuvioita. Ei eka päivä uudessa koulussa tai työpaikassa taida toisaalta koskaan olla helppo, kenellekään. Silti kaikki selviää hengissä. Koitan siis tässä pikkuhiljaa kääntää tämän jännityksen positiivisempaan suuntaan, ja karkottaa möröt pois mielestä! (Paitsi Masin ja Taren. Ne saa kyllä vierailla munkin luona öisin. ♥)

8 kommenttia:

  1. Minua myös jännittää opiskelujen jatkaminen. Onneksi en ole ihan ainoa. :) Mulla on tullut muutaman vuoden tauko lapsen saamisen takia, ja tuntuu, että opiskeluarki on varmasti alussa vähän hakusessa. Mutta eiköhän se siitä taas käyntiin lähde. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei sentään ole kuin vuoden tauko opiskeluissa, ja silti tuntuu, että sitä on jotenkin todella kaukana siitä perinteisestä opiskelijaelämästä. Voin vaan kuvitella, että sua jännittää myös!

      Poista
  2. Tsemppiä, eiköhän ne opiskelut taas pian muistu mieleen! :) Töissä olon jälkeen voi tokia tuntua hassulta istua koulunpenkillä, mutta pianhan siihen tottuu.
    Itse pitäisi aloittaa opparin kirjoittaminen (oon venyttänyt sitä puolisen vuotta), että vihdoin viimein saisi paperit käteen. Innosta ei alkuunkaan. :P

    Niin, ja siti pitikin kysyä, että millainen tuo Kånken on käyttää, jos siinä on enemmänkin tavaraa? Ja kuinka hyvin se esim. hylkii vettä, vai imaiseeko suoraan?

    Totesin nimittäin tuossa, että tarvitsisi jonkinlainen reppu hankkia, että jaksaisi töihin paremmin raahailla pestyjä työvaatteita, eväitä ja parhaassa tapauksessa kenkiä. Ja nyt opintojen jatkuessa ehkä vielä muistiinpanovälineitä. Ei oikein innosta käyttää autokaupan mainosreppua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti tsempeistä! :)

      Kånken on ollut ainakin mulla jopa yllättävän mukava kantaa täytenäkin, istuu jotenkin tosi hyvin selkään, vaikka siinä onkin suhteellisen ohuet hihnat olkaimina. Hylkii suht hyvin vettä, vaikken rankkasateilla vielä olekaan ehtinyt pitoa testaamaan. Särkänniemen Koskiseikkailun roiskeet se ainakin hylki mainiosti. Repun ulkopintaa kannattaa myös silloin tällöin huoltaa, mun käsittääkseni sitä varten on olemassa myös vahoja, jotka parantaa vedenpitävyyttä ja kestävyyttä muutenkin.

      Poista
  3. tosi kiva ulkoasu :))

    lifeinmyeyes--hilkku.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Mulla on vähän samanlaisia muistoja, mutta yläasteelta, eikä varmaankaan yhtä pahoja kuin sulla.. Edelleen osittain "pelkään" teinejä, jotka saattaa huudella kenelle tahansa mitä tahansa :/ Ja ei, en nyt todellakaan halua leimata kaikkia murroikäisiä huonokäytöksisiksi möröiksi :D

    Mutta tsemppiä sulle oikein paljon!! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, suurin osa teineistäkin (kuten ihmisistä yleensä) on onneksi ihan hyviä tyyppejä :D

      Poista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.