15.6.2013

Kliseinen tatuointitarinani

Mä en ole koskaan ollut niitä tyyppejä, jotka ajattelee, että tatuoinnin täytyisi olla jokin supermerkityksellinen ja uniikki kuva, kunhan se vain on kantajalleen mieleinen ja hyvin tehty. Omat tatuointini symboloivat kuitnekin mulle itselleni merkityksellisiä asioita, vaikka ankkuri onkin ihan suoraan kuvastosta valittu, eikä tämä käsivarren kuvakaan mikään harvinainen aihe ole, tekstistä puhumattakaan.

IMG_9461

Vuosi sitten kävin Cardiffissa Inkcognitossa teettämässä tuon lintutatuoinnin Mollylla. Jo tuolloin se symboloi mulle tiettyjen elämänvaiheiden päättymistä, ja oli eräänlainen valmistujaislahja itselleni, mä kun otin sen virallisena valmistujaispäivänäni. Tuolloin jostain syystä päätin, etten halunnut kuvaan varjostuksia, ja olin aivan rakastunut pääskyseeni. Pikkuhiljaa kuitenkin tajusin, että ne kaikki vaiheet elämässäni, joiden luulin olleen ohi, eivät sitä vielä olleetkaan. Aloin myös kaivata niitä varjostuksia tatuointiini. Kun me päätettiin toukokuussa, että lähdetään taas Walesiin, mä päätin samantien, että toteuttaisin taas yhden mielessä pyörineistä tatuointi-ideoistani. 

Edith Piafin Non, je ne regrette rien on ollut mulle tärkeä kappale jo pidemmän aikaa. Oon tietyt jutut pitänyt ihan tietoisesti tämän blogin ulkopuolella. En niitä nytkään lähde sen enempiä avaamaan, mutta sanotaan nyt että vuosien varrella on tapahtunut rankkoja asioita, jotka on vaatineet paljon voimia ja käsittelyä. Aina ei ole ollut helppoa, mutta näin jälkeenpäin olen todennut, että jos en olisi käynyt noita vaikeuksia läpi, en tiedä missä olisin nykyään. Ja nykyäänhän en juuri onnellisempi voisi olla. Noiden vaikeiden aikojen läpi rämpiminen oli perseestä, mutta välttämätöntä, sillä jos niitä juttuja ei olisi tapahtunut, olisin saattanut tehdä aivan toisenlaisia päätöksiä, jotka olisivat johtaneet siihen, että nyt ei olisi näin hyvä olla.

Ja niin mä sitten varasin taas ajan Mollylle. Päätettiin lisätä varjostuksia pääskyseen, vahvistaa linnun ääriviivat ja lisätä tuo kappaleen nimi linnun alapuolelle. Fontin valkkasin netistä, mutta tehtiin siihen muutamia pieniä muutoksia ja epäsäännöllisyyksiä niin, että teksti näyttäisi käsinkirjoitetulta, eikä kenelläkään olisi aivan täysin samaa fonttia. Mulle oli tärkeetä myös se, että fontti olisi siro ja koristeellinen, mutta tarpeeksi selkeä. Ja voi pojat, mä rakastan tuota lopputulosta entistä enemmän. Tatuoinnin otosta on kahden päivän kuluttua tasan kuukausi, ja huomaan edelleen välillä unohtuvani tuijottelemaan tuota lintua ihan vaan siksi, että ihana ♥.

Kyllä, kliseinen kuva-aihe, kliseinen teksti ja kliseinen tarina. Mutta silti mulle niin tärkeä.

2 kommenttia:

  1. Kaunis tarina silti.. Ei musta lainkaan niin kliseinen kun luulen tietäväni mistä puhut. Ehkä vielä jonain päivänä asiat ratkeaa meidän kaikkien voitoksi :)

    VastaaPoista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.