28.5.2013

Shoppailu Cardiffissa

Kun kyselin, millaisia postauksia haluaisitte Cardiffista, muutama kyseli shoppailu- ja pubivinkkien perään. Niin että täältä pesee niitä shoppailuvinkkejä nyt alkuun. Keskityn tässä postauksessa ydinkeskustaan, sillä siellä mä olen pyörinyt eniten ja sieltä osaan vinkkaillakin juttuja.

nimetön

Cardiffin keskustassa on äärimmäisen helppo suunnistaa muutaman maamerkin avulla. Linna ja Bute Park on pohjoisessa, Millenium Stadium ja Taff-joki lännessä, etelässä keskusta rajoittuu junarataan ja idässä junarataan ja vankilaan. Noin suurinpiirtein, virallisia rajoja mä en tiedä, mutta onpahan jotain käryä siitä, milloin alkaa olla niin syrjässä, että eksyy ihan just. Siinä välillä kadut risteilee suhteellisen loogisessa järjestyksessä.

IMG_8066IMG_8064

Shoppailun puolesta suosittelisin tsekkaamaan ainakin nämä:

St David's Centre ja Queens Arcade
- Kaksi ostoskeskusta, jotka on yhteydessä toisiinsa niin, etten oo ihan varma, mistä toinen alkaa ja mihin toinen loppuu. Liikkeitä löytyy ihan laidasta laitaan, niin kalliimpaa kuin edullisempaakin, vaateliikkeitä, lelukauppoja, elektroniikkamyymälöitä, kultasepän liikkeitä, kenkäkauppoja ja niin edelleen.

Queen Street
- Linnalta itään päin. Tän kadun varrelta löytyy ihan älytön määrä vaateliikkeitä Primarkista Topshopiin ja Dorothy Perkinsiltä Zaraan. Kadun itäpäästä löytyy myös ostoskeskus Capitol.

Shopping Arcades
- Pikkuputiikkeja moneen makuun  katetuilla "ostoskaduilla" mm. The Hayesin ja St. Mary Streetin välillä. Lista näistä löytyy täältä.

Working Street
- Suoraan linnan kulmalta etelään päin alkaa St. John Street joka jatkuu Working Streetin kautta The Hayesina (Loogista, eikö? Kolme eri katua lähes suoralla, ehkä puolen kilsan mittaisella pätkällä!). Täältä löytyy mm. Dr Martensin oma liike, TK Maxx, turistiliikkeitä, pikkuputiikkeja ym.

IMG_8715IMG_8713IMG_8710

Yleistä: 
- Hintataso vaihtelee luonnollisesti tosi paljon, mutta yleisesti menee suunnilleen saman verran rahaa kuin Suomessakin.
- Cardiffissa on paljon liikkeitä, jotka löytyy ihan Suomestakin (H&M, VeroModa, Zara, Mango, jne.), mutta kannattaa keskittyä niihin liikkeisiin, joita ei kotona ole. Ketjuliikkeistä oon itse suosinut NewLookia, Peacocksia, Primarkia ja Dorothy Perkinsiä. Claire'sista löytää kivoja koruja ja asusteita sekä esimerkiksi kynsilakkoja ja muuta kosmetiikkaa.
- Merkkituotteita saa edullisemmin TK Maxxilta.
- Löytyy myös Urban Outfittersiä, kalliimpia tavarataloja kuten House of Fraser ym. Cardiffista saa myös paljon merkkituotteita kuten Chanelia, Calvin Kleinia,  Guessia, Hugo Bossia, Armani Exchangea, Vivienne Westwoodia jne.
- Plussakokoisillekin löytyy vaatteita ihan mukavasti, kun normimallistoissakin kokoja löytyy yleensä brittikokoon 20 (=48) asti, ja monilla liikkeillä, kuten NewLookilla on kivat plussamallistot päälle. Queen Streetiltä löytyy myös plussakokoisille suunnattu Evans. Monilla liikkeillä on myös omat mallistot lyhyille ja pitkille naisille.
- Vaatekaupat ym. on yleensä auki n. klo 19.00-20.00 asti. 
- Ostoskassit on joka paikassa maksullisia, yleisin hinta kassille taitaa olla 5 penceä. Henkarit saa halutessaan mukaan.

Tämmöisiä vinkkejä tällä kertaa. Herääkö teillä kysymyksiä? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.