22.3.2013

Väriläiskä

IMG_6831IMG_6853

Bleiseri - Forever21
Toppi - Forever21
Farkut - Kappahl
Kengät - DinSko
Hiuskoru - Cailap by Kirsi Nisonen
Korvikset - NewLook

Taas asukuvia, mitä täällä tapahtuu?! No mutta, en valita, kun kerrankin niitä tulee otettua kun pyöritään Sitan kanssa. Tänään pääsi ekaa kertaa päälle tuo Forever21:n bleiseri ja hiuksiin Kirsi Nisosen suunnittelema Haru-koriste. Kevättä yritän edelleen houkutella esiin. Kampaus ei kyllä ihan tuntunut omimmalta, mulla on päällä ihan kamala hiuskriisi eikä mikään kampaus tunnu kelpaavan. Yleensä en ikinä pidä hiuksia sivuponnarilla.

IMG_6864

Tähän päivään on Sitan kanssa vietetyn lounashetken lisäksi kuulunut siivoilua, J:n synttäreiden kahvittelua, saunahommia ja nyt ollaan mukavasti käperrytty sohvalle. Huomenna ois luvassa vielä vähän lisää kahvittelua sekä treffit Pufin ja Miian kanssa. Sunnuntaina me sitten suunnataan J:n kanssa muutamaksi päiväksi mökkimaisemiin Taivalkoskelle, huippu päästä sinnekin pitkästä aikaa kahdestaan rentoutumaan! Kaikenkaikkiaan tulee pieni rentoutumisloma kyllä tarpeeseen, oon sen verran stressannut kaikenlaista tässä viimeisen kuukauden aikana. Onneksi valon määrä kuitenkin lisääntyy koko ajan, mä oon niin vahvasti kesäihminen. Pimeä vie musta mehut. Mä en malta odottaa, että pääsen heittämään toppatakin nurkkaan ja vetämään jalkaan ballerinat! Lenkkeilemään sulilla kaduilla ilman pelkoa liukastelusta. Pyöräilemään pitkiä lenkkejä. Haistelemaan kevään tuoksua. Valokuvaamaan puistoon tuoreita lehtiä. Voi, miksi ei voisi jo olla lämmin?

5 kommenttia:

  1. Aaaahhh, meinasin tilata tuon samaisen jakkusen omaan kaappiin mutta sitten testasin samantyylistä yksilöä Hömmällä tai jossaki ja näytin.............no, en ainakaa nii edustavalta entä sää :-D Oon vissiin liian ranttu tuon printin sijainnin kans, kukerokikeröiset hihat kyllä menee mutta auttakoon armias luoja jos se kaikki action siirretään etukappaleelle. Oot purr! <3

    -Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oot purr! <3 En mäkään varmaan näyttäisi yhtä hyvältä tossa, jos kukkaa ois myös hihoissa, mut nyt nuo mustat hihat jotnekin sopivasti ryhdittää kokonaisuutta ja saa kropan näyttämään kapoisemmalta!

      Poista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.