19.2.2013

HOX!

Pari ilmoitusluontoista asiaa.

Ensinnäkin, oon viime aikoina saanut aika paljon spämmikommentteja deittisivustoilta eri kielillä, mm. englanniksi, ruotsiksi ja unkariksi (?). Menevät suoraan roskapostiin, mut ovat silti ärsyttäviä, joten laitan nyt hetkeksi sanavahvistuksen päälle. Tiedän, sanavahvistus on perseestä, mut jospa toi spämmi sit loppuis ja mun blogin osoite poistuis tolta spämmikoneelta. Pahoittelut tästä! Sanavahvistus on päällä ehkä viikon tai kaksi, katson sit uudestaan et alkaako niitä tulla taas. (BTW, onko noita tullut muille tavallista enempää viime aikoina?)

IMG_5691IMG_5692

Toiseksi, sain vihdoinki varattua kirppari pöydän, ja roudattua sinne tänään matkalaukullisen ja yhden Ikea-kassillisen verran kamaa! Secondhand Store löytyy Oulun keskustasta osoitteesta Isokatu 8, ja mun pöytä siellä on numero 17. Löytyy alakerrasta heti sovituskopeilta seuraavalta käytävältä. Myynnissä on vaatteita kokoluokkaa 40-44, pari poikkeustakin voi löytyä. Lisäksi on parit kengät, iso kasa leffoja, levyjä ja muutama kirja. Lisääkin vaatteita on tulossa, kunhan saan ne silitettyä. Pöytä on varattuna nyt ainakin viikon, 27. helmikuuta saakka.

Kolmanneksi, osa on varmaan huomannut, että päivitystahti on tässä kuussa ollut hitaanpuoleinen. Mikä lie masistelukausi menossa, kun mikään ei tunnu innostavan. Nyt alkaa kuitenkin olla mielikin parempi, joten eiköhän tämä tästä. Päässäkin pyörii jo useampi postausidea. :)

20 kommenttia:

  1. Spämmikommentit on niin ärsyttäviä. :P Inhottavaa, ku kattoo uuden kommentin ja sitte se onki jotain mainosroskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja vielä jotain seksideitti-settiä. Seuraavaks ois varmaan tullut jotain erinäisten ruumiinosien suurennus- ja suoristuskykylääkkeitä :D

      Poista
  2. oooh, daytrip ouluun kirpparille vois kuulostaa aika hyvältä...

    mun blogiin sataa spämmiä kans, aiemmin sitä ei tullut ollenkaan. yäk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! ;) täältä on vielä vaikka mitä tulossa kubhan vaan silitettyä!

      Ja joo, toi on ihan käsittämätöntä miten noita on nyt alkanut tuleen :( Ärsyttävää!

      Poista
  3. Mulleki on tullu spämmiryöppy. Yleensä ne ei oo päässy roskapostista eteenpäin mutta nyt aika monesti ku on ehtiny innostua uudesta kommentista nii se onki joku "Wonderful. You really saved my day with this information! Please see my website Vaimoja Turkista.com" Jeeeeeee.
    Minkäslaisia deittejä sulle ehotellaan?

    ps. Ei juma miten kamala tuo sanavahvistus on :D Sitä on vielä jokin aika sitte vaikeutettu entisestään, no jos mä saisin tän kommentin läpi neljällä yrittämällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitto, se voi siis olla, että tää sanavahvistus ei sit edes poista mua listalta! Just saman tyyppisiä kommentteja mullekin tulee, kehutaan blogia ja sanotaan että nyt ollaan seuraajia, ja pyydetään että josko haluaisin vierailla heidän sivuillaan "erotiske fantasier". No juu, en halua. :D

      Saas nähdä kauanko jaksan pitää tota sanavahvistusta päällä.

      Poista
    2. Ei mut eihän mun blogissa oo sanavahvistusta? Eihän?
      Kommentit vaan kulkee mun tarkistuksen kautta ja vaikka yleensä Bloggeri on hyvin lajitellu huonot roskapostiin nii nyt on vaa päässy aika paljon roskapostia läpi :)

      Poista
    3. EI oo! Mä vaan mietin sitä et jos niitä on nyt alkanu ihan yleisesti sataa bloggareille, niin tää että mä laitoin sanavahvistuksen, ei välttämättä auta sit enää kun otan tän pois päältä. :D

      Poista
  4. Missä hinnoissa noi sun kamat tuol kirpparilla pyörii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaikki kamat mahtu hintahaitarille 0,50-10€. Kalleimmat jutut on pari hyväkuntoista talvitakkia, kuvissa näkyvät kengät on molemmat 7€, leffat on 2€, vielä muoveissa oleva BBT:n eka kausi 6€... Oon koittanu aina hinnoitella silleen, mitä oisin ite valmis maksamaan kirpparikamoista, ja vien vaan hyväkuntoisia tavaroita.

      Poista
  5. toi on niin ärsyttävää toi spämmi! itelläkin tuli yhessä vaiheessa, en huomannut heti kun meni suoraan roskapostiin. äh. no, se meni ohi, onneksi. toivotaan että sullakin=)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy pitää peukut pystyssä!

      Poista
  6. Haha, saatoin tietämättäni ostaa ton sun raitapaidan ! :'D

    VastaaPoista
  7. En kestä! Oot laittanu myyntiin tuon mustan henkkamaukan paljettipaidan, jota oon kuolannu löytämättä mistään. Voi miksi en voisi olla Oulussa! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vissiin ollu aika haluttu paita, oli nimittäin mennyt heti ekana päivänä!

      Poista
  8. Lohduttavaa kuulla, että myös muut kärsii spämmiryöpyistä. Mietin jo, että olenko ainoa. Toivottavasti asia korjaantuu tavalliseen malliinsa pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Valitettavasti näyttää kyllä siltä, että tuo viikon kestänyt sanavahvistus ei lopettanut spämmiä, vaan niitä tulee nyt taas samaan tahtiin, kun sanavahvistus on pois.

      Poista
    2. Mietin itsekin, jos olisin kokeillut sanavahvistusta, mutta tuskin se toimii, kun ei sinullakaan toiminut. Voi kurja!

      Poista
    3. Joo, tää on aika ärsyttävää!

      Poista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.