2.12.2012

Kirje Joulupukille

Se ois ensimmäinen adventtisunnuntai. Alunperin mulla oli tarkoitus tehdä kokonainen 24 luukun joulukalenteri meikäläisen joulusta, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että voisi käydä tylsäksi lukea siitä, kun meikä repii tikusta asiaa. Joulupostauksia tulee siis nyt näin adventtisunnuntaisin säännöllisesti, ja mahdollisesti sitten pari muuta tässä välissäkin.

Mutta aloitetaanpa ensimmäisellä! Tämä postaus on oikeastaan J:n pyytelemä toivepostaus, se kun ei kuulemma meinaa millään keksiä, mitä mulle ostaisi. Äitikin on lahjatoiveita kysellyt, joten täältä pesee ideoita. Kollaasissa muutama juttu, mitkä olisi kaikkein kivoimpia, ja alla sitten muutama muukin listattuna. Nämä kollaasin jututkin on sellaisia, että merkillä ym. ei niin väliä, mutta jotain vastaavaa olisi kiva saada. Paitsi tietty toi kirja.
Toiveet

1. Valkoinen, mielellään oversize palmikkoneule, ja vielä mielellään ainakin suurimmaksi osaksi jotain luonnonkuitua, kuten villaa tai puuvillaa. Esimerkki on H&M:ltä.
2. Pussilakanat kahdelle hengelle! Nämä löytyy Ellokselta.
3. Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot -kirja, huippua jos se olisi vielä jatko-osan kanssa samassa paketissa.
4. Yksinkertainen, isohko kello nahkarannekkeella. Tämä on Daniel Wellingtonilta.
5. Skarppi, musta laukku olkahihnalla. Tämä esimerkki on Nellyltä.

Ja näiden lisäksi muita kivoja ja tarpeellisiakin juttuja voisi olla:
- Villasukat
- Uusi hiustenkuivaaja
- Disneyn klassikoita DVD:llä
- Ja se joulun pakollinen juttu, Pandan suklaakonvehtirasia!

2 kommenttia:

  1. Hei miksen mä oo edes kuullut, että Roope Ankan elämä ja teot -opksella on jatko-osa?! Se eka on ikuisesti yks mun lempikirjani, ja oon lukenut sen näiden vuosien aikana ties miten monta kertaa!! Aa, pakko saada toi toka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, seon ilmestynyt suomeksi vuonna 2007 :) Sulla pitää toivoa sitä sit joululahjaksi!

      Poista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.