11.9.2012

Hiusprojektin alku

IMG_3272

Eilen mä siis toteutin sen, mikä on aina välillä käväissyt mielessä, ja viimeisen vuoden ajan ollut jo vakavassa harkinnassa. Lähdin palaamaan kohti omaa, luonnollista väriä.

Olin ysiluokalle asti vaalea, villein kokeiluni oli alhaalta tummanruskeaksi värjätyt, mutta päältä vaaleat hiukset. Ysin puolivälissä sitten kyllästyin, ja siitä asti olen ollut punapää, periaatteella mitä punaisempi, sen parempi, vaikka shokkivärejä en lähtenytkään kokeilemaan. Oon ollut "se punapää", ja tykännyt siitä. Punaisen värin ylläpito on kuitenkin tosi raskasta, ja nyt on alkanut sit riittämään.

Eilen istuin vakkarikampaajani (Kempeleessä HiusTeamin Sirpa) penkkiin, ja alettiin töihin. Tuloksena puolet tukasta pois ja iso kasa vaaleita raitoja. Hiukset oli kyllä hyvässä kunnossa, mutta niin pitkät, että leikkaamatta ei raidoitus olisi sillä myssytekniikalla onnistunut. Ja helpottaapa tämä taas oloakin, kun paksua tukkaa on kevennetty reilulla kädellä.

Tästä jatketaan sitten raidoilla niin kauan, että punainen väri on saatu pois ja oma väri tilalle. Muutaman raidoituskerran tämä vähintään, vaatii, mutta hyvällä alulla ollaan jo. Tykkään tästä väristä ihan hurjasti, mutta aina peiliin katsoessa tuntuu vielä oudolta.

Mitäs tykkäätte?

4 kommenttia:

  1. Vahvat hiukset sulla. - Ja tykkään uudistuksesta :)

    VastaaPoista
  2. Hei, se huulikiilto on aivan ihanaa! Sopii täydellisesti tumman silmämeikin seuraksi ja taittuu huulilla mukavan viininpunertavaksi! Kiitos vielä kerran :)

    VastaaPoista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.