23.2.2012

Uusia lemppareita

Tässä muutaman päivän aikana olen taas hamstrannut kosmetiikkaa, kaikki tuotteet kun tuntuvat aina loppuvan yhtäaikaa. Lisäksi olen nakellut turhia, vanhoja ja toimimattomia tuotteita roskiinkin tänään, ettei tarvitsisi niin paljoa kantaa tavaraa uuteen asuntoon (johon muuten päästään 12.3.!).

Ihan ehdottomiksi uusiksi suosikeiksi ovat nousseet Lumenen ravitseva tehohoito, jossa on mm. C-vitamiinia sekä hillaa sekä tuo maailman ärsyttävimmän mainoksen tapaus, BB-voide Garnierilta.

Tuo tehohoito toimii niin, että pulloa ravistetaan, ja vähän öljyistä litkua levitetään kasvoille ennen päivä- tai yövoidetta. Ja voin kyllä kertoa, että toimii! Mulla on talvisin aina tosi pintakuiva iho, ihan siinä määrin, että pahimmillaan otsa ja poskipäät jopa hilseilevät. Ei muuten ole tätä vaivaa enää! Ihan loistavaa litkua, imeytyy nopeasti, on riittoisaa ja ennenkaikkea toimii. Ihollekaan ei jää yhtään öljyistä tuntua.

BB-voide ei tokikaan tee ihmeitä, vaikka mainos niin väittääkin. Sillä saa kuitenkin mukavasti tasoitettua ihon väriä ja häivytettyä pieniä virheitä. Kiireisiin aamuihin ja muuten laiskoille meikkauspäiville tämä sopii hyvin, vähän tätä nassuun, puuteria ja ripsaria päälle ja valmiita ollaan,. En edelleenkään meikkaa läheskän päivittäin, mutta silloin kun tuntuu, että nyt pitää meikata, mutta ei vain jaksaisi, tämä helpottaa elämää kovasti.



Loppukevennyksenä, mun mielestä on ihan täysin ok kinuta kaupassa Nalle Puh -pehmoa silmiään räpsytellen. 22-vuotiaanakin. Etenkin, jos mukana oleva kaksilahkeinen on niin hellämielinen, että vielä ostaa sen. Sitten voikin kipitellä nalle kainalossa kauppareissun loppuun asti niin leveä hymy naamalla, että poskiin sattuu.

6 kommenttia:

  1. Nalle on aivat sydämensulattava! Aivan syystä ja ihan oikeutetusti jokainen tyttö voi tuollaisen kinuta kaupasta ;) Pitää minunkin lähteä leluhyllyjä ja lelukauppoja ehkä kiertämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tulee erittäin tarpeeseen omistaa tuollainen halikaveri :D

      Poista
  2. vaikuttaisi lupaavalta tuo lumenen tehohoito, ja juuri passelilta minulle! olikos minkä hintainen? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOs en nyt ihan valehtele, niin pikkusen vajaat 20€ oli stokkalla, muualta voi varmasti löytyä halvemmallakin

      Poista
  3. Kuulostaa kyllä erittäin hyvältä tuo tehohoito, saattaisin kyllä ehkä harkita sitä. Täytyy tutkailla sitä kaupassa tarkemmin joku kerta :)

    Haha, ihan on oikeutettua kinuta kaupassa pehmolelua! Mä haluaisin Möhköfantin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on kyllä ehdottomasti ollut hintansa arvoinen :)

      Poista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.