22.1.2012

Treffiasu

Käytiin eilen J:n kanssa treffeillä, syömässä ja leffassa. Pitkästä aikaa päätin sitten panostaa ulkonäkööni oikein kunnolla, eli vedin mekon päälle, jalkaan kiilakorkonilkkurit ja kokosin tukan nutturalle. Hai Longin "juhlava buffet" ei vakuuttanut, mutta Movie Dinerin jätski pelasti aika paljon, ja Varasto oli vähintäänkin jees suomalaiseksi leffaksi. Varmaan parhaiten mieleen jäi kuitenkin loistavan seuran lisäksi Tie pohjoiseen -traileri, en millään malta odotaa pääseväni katsomaan taas Vesa-Matti Loiria valkokankaalla enemmänkin. Jo ne muutamat murahdukset Varastossa oli loistavaa nähdä.

Viihdyin muuten yllättävän hyvin tuossa mekossa. Normaalisti olen aina farkuissa, vaikka usein tekisi kyllä mieli laittaa päälle jotain naisellisempaa. Mulla meni tosi pitkään, ennen kuin uskalsin olla mekoissa ollenkaan julkisella paikalla arkena, juhliin olen mennyt mekoissa jo aiemminkin, mutta arkena en niitä ole halunnut käyttää. Jotenkin on ollut sellainen olo, etten halua herättää minkäänlaista huomiota itseäni kohtaan, etten vain kuule haukkuja.


Mekko - H&M
Nilkkurit - DinSko
Kaulakoru -  Kalevala
Korvikset - GT

Hommasin myös vihdoinkin pohjustusaineen meikille, sekä sen Maybellinen geelieyelinerin, ja molemmat pääsi testiin jo eilen. Ja erittäin tyytyväinen olin, vaikkeivät ne nyt kuvasta erityisen selvästi erotukaan. Iho ainakin näyttää huomattavasti tasaisemmalta, kuin ilman pohjustusainetta.
Oisko otsiksen lyhennys muuten mitään? Hyvä jos näkeekään enää mitään tuolta alta.


J:n mielestä tuo nuttura näytti takaapäin joltain sieneltä. Kiitti vaan. Valkin avulla äkin onnistuin kuitenkin tekemän itselleni kunnon muhkean nutturan ainaisten pnnareiden sijaan. Olen ihan onneton tekemään kampauksia, oikeasti. En osaa tehdä edes ranskanlettiä. Nää kuvat on otettu ihan illalla, joten oli näköjään muutama suortuva päässyt jo karkaamaan nutturan juuresta. Onnistuin kuitenkin aikahyvin, kun tuo oli ensimmäinen kerta, kun testasin valkkia.

Mitäs tykkäsitte? Onko teillä tapana jumittaa tietyssä tyylissä, vaikka mieli tekisi kokeilla jotain muutakin?

12 kommenttia:

  1. Iskä totesi, että tyttärensä on kaunis nuori nainen!

    VastaaPoista
  2. Suotta oot mekkoja ja hameita pelännyt, hyvältä näyttää! :)

    VastaaPoista
  3. Hei minkälainen paikka se movie diner on? Tyyliin kuinka kallis? Oon monesti aatellu että ois kiva käyä siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva, ei me tosin syöty kuin ne jätskit. Ei mikään sellanen fiini paikka, mutta sellaisen vähän fiftarijenkkidinerin oloinen. A-oikeudet näytti olevan. Meidän jätskit maksoi yhteensä reilut 8€, mutta eivät olleetkaan mitkään perus pallot, vaan vähän monimutkaisemmat annokset, eli ihan kohtuuhintaista mun mielestä :)

      Poista
  4. Upea nainen! Oon ihan superkateellinen tuosta kampauksesta, ei ole ketään, joka tuommoista mulle pyörittelisi. Itse en osaa edes letittää hiuksiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Voi kuule, en mäkään osaa peruslettiä enempää, mutta valkin kanssa ei tarvitse osata kuin ponnarin teko ja pinnien tunkeminen! :)

      Poista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.