23.11.2011

Ruusu äidille, ankkuri isälle

Touko-kesäkuun vaihteessa vuonna 2010 toteutin kaksi unelmaani. Matkustin Walesiin, Cardiffiin sukulaisteni luo, ja otin ensimmäisen tatuointini. Vielä lentokentällä ennen lähtöäni äiti ja isä kielsivät minulta kaksi asiaa. Naimisiin ei saanut mennä, eikä ottaa tatuointia. Hups.

Viimeisenä päivänä Cardiffissa pistäydyttiin siis Inked Upissa kyselemässä, löytyisikö samalle päivälle tilaa pienelle tatuoinnille, ja mulla kävi tuuri. Paria tuntia myöhemmin istahdin tuolille, ja Gareth alkoi töihin.




Olin etukäteen pelännyt tatuoinnin ottamista ihan kamalasti, mutta yllätyin siitä, miten vähän se sattui. Parissa kohtaa nipisti hiukan ja that's it. Muutamaa vuotta aiemmin olin nähnyt, kun eräälle naiselle tehtiin tatuointia, ja hän huusi kuin syötävä. Mun kanssa oli samaan aikaan ottamassa tatuointia joku nuori jätkä. Kolme pientä tähteä pelkillä ääriviivoilla nilka ulkosyrjälle, ja jätkä ulisi ja valitti koko ajan. Gareth ja John naureskelivatkin, että tyypin olisi pitänyt ottaa mallia minusta. Minut sijoitettiin tuolille, jonka sai makuuasentoon, koska etukäteen Gareth ajatteli pelata varman päälle, jos mulle sattuisi iskemään heikotus kesken kaiken. Alussa käskivät pysymään makuullakin, mutta en malttanut, kun olo oli niin hyvä, ja halusin nähdä, miten kuva edistyi.


Heti tatuoinnin valmistuttua kuva oli vielä vähän punainen ja turvoksissa, mutta paraneminen eteni tosi nopeasti, ja väritkin pysyivät tasaisena. Olin ihan mielettömän tyytyväinen tulokseen, ja tatuointikuume on ollut kova siitä asti. Harmi vain, että Suomessa tatuoinnit ovat edelleen melko kalliita, joten mun on pakko säästää ennen, kuin saan seuraavan kuvani. Ideoita löytyy kyllä useampia.








Noin hyvältä kuva näytti jo pari viikkoa ottamisen jälkeen. Saunaan ja uimaan menin vasta juhannuksena, kun tatuoinnin ottamisesta oli kulunut kolmisen viikkoa. Reaktiot tatuonin ottamisesta muilla oli oikein positiivisia, vaikka esimerkiksi mummu kehotti pysymään kohtuudessa niiden kanssa. Ei mulle mitää hihaa ole tulossa, mutta lisää kyllä. 


Puolitoista vuotta myöhemmin rakastan tuota kuvaa edelleen syvästi. Vaikka valkkasinkin sen suoraan katalogista, se on vaan niin mua ja sillä on useampia merkityksiä. Ruusu on äidilleni, ankkuri isälleni. Oon aina rakastanut merta ja isän puolella suvussa onkin ollut paljon merimiehiä. Ennen ankkuritatuointi otettiin yleensä silloin, kun merimies oli ylittänyt Atlantin ensimmäistä kertaa, mutta mulle se symboloi myös ensimmäistä omatoimista ulkomaanmatkaa, sekä ensimmäistä matkaa Walesiin.

Osaisiko muuten joku suositella hyvää tatuoijaa Oulussa tai lähiympäristössä?

5 kommenttia:

  1. Mie olen käyny kaikki kolme tatuointiani ottamassa Oulussa eri tyypeillä ja neljännenkin olen miettinyt ottavani jollain uudella tyypillä. Mutta tähän mennessä kaikista parhaimman kohtelun ja jäljen olen saanut Oulun Igorsilla.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Merja: Kiitti vinkistä :)

    Iina Eleonoora: Noo, ei kai kaikki voi kaikesta pitää, makunsa kullakin :) Tää tatuointi ei kyl tosiaan kovin tuore ole, vaan reilu puolitoista vuotta sitten otin :)

    VastaaPoista
  4. Kauniille ajatukselle perustit tuon tatskan! :) Meikäläisellä on ollut tämä tatuointihaave jo nelisen vuotta enkä vieläkään ole sitä saanut otettua. Ehdin jo yhdessä vaiheessa päättää kuvan ja kaikki, mutta sitten en ollutkaan varma. Nyt kuva ei enää niinkään kiinnosta, vaan enemmänkin jokin teksti. Mutta jossain vaiheessa haave on pakko toteuttaa! Eihän tästä muuten mitään tule. :D

    VastaaPoista
  5. Tatuointisi on kiva koska se ei ole liian iso ja se on kaunis. Oot valinnut mun mielestä myös todella kivan paikan sille. Hyvältä siis näyttää :)

    Mä olen alkanut haaveilla viimeisen puolen vuoden aikana tatuoinnista koska haluaisin tatuoida yhden suomenkielisen lyhyen lauseen ja siihen perään pienen sydämen. En vai osaa oikein päättää että minne kohti haluaisin sen ottaaa..

    VastaaPoista

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita :) Kaikki asialliset viestit julkaistaan.